Tässä osa rakupoltetuista linnuista ja yksi jänis.
perjantai 18. huhtikuuta 2014
Melkein tavalliset maljakot
Kevään aikana tehtyjä maljakoita
Maljakot on poltettu 1220 asteessa ja ovat siis vesitiiviitä.
Kaikissa on lasite sisällä ja osa on lasitettu päältä ja osa värjätty oksideilla.
Maljakot on poltettu 1220 asteessa ja ovat siis vesitiiviitä.
Kaikissa on lasite sisällä ja osa on lasitettu päältä ja osa värjätty oksideilla.
sunnuntai 6. huhtikuuta 2014
JÄNIKSET
Kevään aikana ilmestyivät jänikset. Joku haaveilee matkasta, joku on kuin Havukka-ahon ajattelija, on myös kilpa-autoilija kuin myös merisairas lautalla.
torstai 6. maaliskuuta 2014
Jälleen pulloja
Tauluja
lauantai 11. tammikuuta 2014
keskiviikko 8. tammikuuta 2014
Pulloja
Nämä pullot (tai ruukut) syntyivät pari vuotta sitten.
Jotenkin kaikista tuli ruskean sävyisiä.
Näiden töiden jälkeen tuli tauko kasvoissa, mutta
jälleen ne tulevat töihini.
Kaikki ovat kivitavarasavea ja niissä on myös pohja,
joten ne käyvät vaikka maljakoiksi.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)