lauantai 11. tammikuuta 2014
keskiviikko 8. tammikuuta 2014
Pulloja
Nämä pullot (tai ruukut) syntyivät pari vuotta sitten.
Jotenkin kaikista tuli ruskean sävyisiä.
Näiden töiden jälkeen tuli tauko kasvoissa, mutta
jälleen ne tulevat töihini.
Kaikki ovat kivitavarasavea ja niissä on myös pohja,
joten ne käyvät vaikka maljakoiksi.
Jotenkin kaikista tuli ruskean sävyisiä.
Näiden töiden jälkeen tuli tauko kasvoissa, mutta
jälleen ne tulevat töihini.
Kaikki ovat kivitavarasavea ja niissä on myös pohja,
joten ne käyvät vaikka maljakoiksi.
lauantai 4. tammikuuta 2014
Astioitakin välillä
Tässä muutamia astioita, mitä on tullut tehtyä syksyn aikana.
Suurin osa astioista lähti uusiin koteihin joulumyyjäisissä ennen kuin
ehdin kuvata niitä.
Syksyn satoa
Syksyllä poltettiin kurssilaisten kanssa hevosenhäntä rakua.
Tässä minun tuotokseni.
Kaikenlaiset kasvot ovat taas alkaneet palailla töihini.
Nämä kasvot lähtivät hammaslääkärilleni lahjaksi.
Oli hiukan kivulias juurihoito meneillään ja tässä tulos.
Nämä kaksi työtä ovat seinälle laitettavia, jos vaikka löytyisi vapaata seinää.
Lintunainen
keskiviikko 1. tammikuuta 2014
Pitsiä
Näissä töissä pitsiliina on kasteltu valusaveen ja laitettu kostean savilautasen päälle.
Työt on raakapoltettu ja lasituspoltto oli 1220 astetta.
Pitsiliinat pysyivät koko ajan mukana.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)